Nyt melkein haikea olo, kun oikeesti aattelee että kaikki ruusukonvat, penkkarit ja ikimuistoinen risteilykin on ohi. Mutta kerron aluks teille mun viime päivistä että mitä kaikkea ihanaa tapahtuikaan.
Ke, ruusukonva.
Sennut olivat järjestäneet siis meille huipun ruusukonvan, tyylikästä porukkaa ja hauskaa seuraakin. Arvonimekseni sain ”Vuoden kippis ja kulaus” mistäköhän ikinä johtuukaan ;D. Tämän jälkeen sitten vielä kasattiin penkkarilava ja laitettiin sali nätiks ja vasta 12 jälkeen sitten yöllä nukkumaan. aah.
To, penkkarit!
Aamulla pukeuduin onnistuneesti abaksi ja koululle seitsemään. Siellä kaikki upeina ja erityisen ylpeä olen meijän Abbasta ku poikien asuja en ollu valmiina edes nähnyt. Mutta panostettu oli tosiaan! Sain myös aamulla tietää että laulankin aamulla 500:lle ihmisille Saanasta tehdyn laulun, mutta juu ohi on ja hyvä niin. Opekahveilla herkuteltiin vielä ihanalla kakulla, saatiin todistukset ja kyllähän meille laulettiinkin :)
Kello läheni kahtatoista ja päästiin VIHDOIN ajeleen rekalla rinksaa pitkin kylää. Pakkasta oli ehkä joku yli 15 astetta, mutta itseäni ei paleltanut, kun olin hyvin turkilla varustautunut. Kylä raikasi lauluistamme ja karkit lentelivät… SO COOOOOL!
Illalla vielä lähdettiin abit bilettämään takkikselle ja oli hauskaa niin!!
![]() | |
| WARNER MUSIC LIVE <--- KUVA TÄÄLTÄ |
Pe-La risteily!
Tätä oli odotettu. Kyseessä siis oli aivan oikea abiristeily (eli laiva täynnä abeja) Syötiin buffetissa namm ja juotiin ja Katseltiin CHEEKKIÄ ja olin ehkä kolmannessa rivissä <3 Tanssittiin suunnilleen koko yö ja oli hauskaa kyllä, aamulla vielä aamupalaa ja takaisin jorailemaan. Illalla kutsui hovi ja jooooo ainakin mulla oli sielläkin loppujen lopuks mukava :DD
Eli tää kaikki on ohi, nyt mun pitäis oikeesti lukea, etsiä matikan kirjat ja laskea. Tätä sitten ainakin seuraavat 3 viikkoa <3 Abielämää, mutta valkoinen lakki, kyllä se sieltä! ((((:
JEPAAAA ;D

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti